Tällä hetkellä olo on niin hirveä, että katsotaan tuleeko tästä kirjottamisestakaan yhtään mittään.. Viime aikoina oon ollu ihan loppu. Niin kauan ku pysyy liikkeessä, on olo melkein siedettävä - mut heti kun pysähtyy, huomaan vaan toistavani samaa mantraa uudestaan ja uudestaan "Mie en jaksa, en vaan jaksa enää... Jeesus auta mua, mie en enää jaksa, en jaksa...."

En pysty nyt kertomaan viime aikaisista tapahtumista vielä enempää, mutta luottamus ystäviin ja ihmisiin yleensäkin on ihan nollassa. En jaksa enää uskoa, että kukaan oikeesti välittäis musta kun oon rikki ja ihan lopussa. Oon niin oman pääni vanki, että koen olevani ihan yksin tässä maailmassa vaikka mun ympärillä olis kymmeniätuhansia ihmisiä. Ja samaan aikaan saan ystäviltäni kuulla, että mie oon liian takertuva, liian ripustautuva, liian kiintyny... En anna riittävästi tilaa, teen muiden olon tukalaksi. Mutta kun mie en pysty tähän yksin. Mua pelottaa. Pelottaa, että liusun niin syvälle tähän kuoppaan, etten enää ikinä pääse täältä ylös. Onko liikaa vaadittu, jos tarviin pari auttavaa kättä? Jos tarviin muita...? Ilmeisesti on. Ilmeisesti sitä pitäis ihmisen pärjätä yksin. Mut mie en vaan jaksa enää. Oon ihan loppu. En enää luota kehenkään ympärilläni.

Ehkä olis vaan parempii lopettaa edes yrittämästä. Antaa periks tälle kivulle ja tuskalle. Antaa sen viedä mukanaan. Ja kestää se kaikki yksin. Enpähän olis enää taakaksi kenellekään...

Tenth Avenue North - Worn