Siitä on vierähätäny jo muutama päivä ku oon viimeks tänne mittään saanu kirjoteltua... Tää viikko on ollu niin täynnä tunteita - kaikkea ilosta ahdistukseen ja kiitoksesta pelkoon - että oon ihan puhki. Keskiviikkona tosiaan kävin siellä psykologilla ekaa kertaa. Että se oli rankkaa! Lähtiessä olo oli kymmenen kertaa kauheampi ku mennessä. Niin paljon asioita yhden tunnin aikana.... Liian paljon ajatuksia, muistoja, tunteita ja ahdistusta kerralla. Miten ihmiset jaksaa sitä? Ystävät yrittää vaan tsempata, että aluks se on vaikeeta mut ajan kanssa se auttaa. Mie vaan toivon niin, mut en tiedä... Oon vieläkin ihan puhki siitä asioiden käsittelystä.

Eilinen päivä menikin sitten itseään keräillessä ja opintotukiasioita hoidellessa. Itketti pitkin päivää ja seittemän aikaan illalla olin jo niin väsyny ettei mistää tullu mitään. Viime yö oli kuitenki levottomin pitkästä aikaa. Yritin jo vaille yheksän käydä nukkumaan, mutta sain unta joskus kymmenen jälkeen ja heräilin ainakin 5 kertaa yön aikana... Yön saldo oli 3 painajaista, joista jokaiseen heräsin tuntien ihan hirveetä ahdistusta. Sen päälle viel allergiaoireet vaivaa ja silmät oli koko yön ku tulessa! Loppujen lopuks nousin tänään klo 13 eli 16h sen jälkeen ku olin menny sänkyyn yrittääkseni nukkua. Ja silti olo oli samanlainen ku jos ei olis nukkunu koko yönä. Olisin helposti voinu nukkua vielä muutaman tunnin päikkärit siihen päälle, mutta yks ystävä onneks soitti ja sai mut houkuteltuu yliopistolle syömään ja sen jälkeen kyläilee.

Siitä se päivä sitten lähtikin pikkuhiljaa liikkeelle. Ja olokin parani jonkun verran. Toisaalta olin tosi väsynyt ja olis tehny mieli vaan käpertyä takas peiton alle, mutta sit taas toisaalta huomasin jopa oikeesti nauravani ja hymyileväni välillä. Illalla jaksoin jopa lähtee Vapaakirkon nuorteniltaanki. Ja onneks menin! Tänään oli teemana Jumalaan luottaminen ja se puhutteli mua ja tätä mun elämäntilannetta tosi paljon. Nuorisopastorin saarna kosketti mua tosi syvästi. Kiitos Jeesukselle siitä! Tässä vielä muutama ydinajatus, jotka kirjoitin itselleni ihan ylös päiväkirjaan:

"Luottamus perustuu aina siihen, että tietää olevansa rakastettu. Jotta voin luottaa Jumalaan, minun tulee olla varma siitä, että hän rakastaa minua."

Jos mie en usko täysin, että Jumala rakastaa mua, niin enhän mie mitenkään voi luottaa siihen, että hän haluaa mulle vaan parasta. En mie millään voi luottaa elämääni sellaisen käsiin, jonka edessä en kokis olevani rakastettu. Eihän sitä luota toisiin ihmisiinkään, jos ei voi olla varma, että he rakastaa sua. Mutta siinähän se mahtavin juttu onkin: Jumala rakastaa meitä jokaista just sellaisina kuin me ollaan. Ihan sama montako virhettä me tehdään tai miltä meistä tuntuu, Jumalan rakkaus pysyy aina.